Minulla oli aikoinaan esimies, joka tapasi päättää palaverit hihkaisemalla: ”ilon kautta!”. Hänen tavoittensa taisi olla yhdistää kiva tekemisen meininki – ja hyvin autoritäärinen johtaminen. Ilo oli semmoista pohjoiskorealaisen aitoa.
Asiantuntijatyö muuttuu ja johtamiskeskustelu tuntuu yhä vain polarisoituvan. Hesarissa professori Pekka Järvinen tuntuu olevan närkästynyt siitä ajatuksesta, etteivät työntekijät halua tehdä heille määrättyjä töitä ja että töissä pitää olla kivaa. Samalla toisissa yrityksissä todetaan Digibotin tyylillä: ”Johtajat on vanhentunutta ja poistetaan”.
Kuten yleensäkin, molemmat ääripäät ovat hakoteillä.
Perustelu 1) Asiantuntijan johtaminen ei voi perustua muodolliseen valtaan. Toisin sanoen pelkkä käskyttäminen ei enää toimi, vaan huomio, kunnioitus ja sitä myötä tietty kuuliaisuus pitää ansaita.
Perustelu 2) Jos työntekijän täytyy itse päättää, mihin ohjautuu ja miten ohjautuu, ei kyseessä ole itseohjautuvuus vaan heitteillejättö. Lisäksi moinen tuottaa usein huonoa bisnestä, sillä kipparoinnin puuttuessa fokus karkaa ja resurssit valuvat mihin sattuu.
Miten tää homma sitten pitäis hoitaa?
Moderni asiantuntijoiden johtaminen on mielestäni mitä suurimmassa määrin inboundia. Ymmärrä, ettet voi voittaa kaikkien kanssa, joten kohderyhmä on valittava huolella. Anna, niin voit saada.
Kohderyhmä eli työnhakijat ja -tekijät valikoituu joka tapauksessa, oli se tietoista tai ei. Jos vaikkapa yrityksen some on pelkkää skumppaa ja biletystä, onko ihme, että hakijoissa korostuu juuri niiden arvostus? Kannattaa pohtia, mitä yritys ihan rehellisesti, perusmaanantaina, edustaa. Mikä siinä on työntekijälle tavoittelemisen arvoista ja miten se viestitään mahdollisimman kiinnostavasti?
Kohderyhmän valinta on kriittinen asia myös antamiselle. Väärä kohderyhmä vaatii asioita, jotka eivät ole yrityksen parhaan edun mukaisia. Ei tule kumppanuussuhdetta, tulee konkurssi. Jos taas kohderyhmä haluaa saada kontekstia tehtävilleen, tukea työssä kehittymiseen ja aitoa arvostusta, ollaan hyvillä vesillä. Win-win häämöttää horisontissa.
Mielestäni hyvä, moderni johtaja on valmentaja – jonka sana on päivän päätteeksi laki. Ei voi siis olla vain pehmo tai natsi, on oltava tarvittaessa molempia. Johtajalta vaaditaan samaan aikaan timanttisia sosiaalisia- ja viestintätaitoja sekä kykyä sietää totaalista yksinäisyyttä – tai ainakin sen uhkaa, kun on tehtävä vaikeita päätöksiä.
Melkoinen yksisarvinen, eikös? Aidon ja kestävän työn ilon luominen ei olekaan mitään helppoa hommaa.
Tiukkaa Viinaa 